Viidestoista Yö – musikaali
Viidestoista Yö -musikaali
Huikea matka Juicen ja hänen ystäviensä maailmaan!
Juicea on pidetty suomalaisen rock-musiikin isähahmona ja Manserockin luojana. Hän oli nerokas laulaja ja lauluntekijä, sanoittaja ja kirjailija. Hän on laulanut itsensä omintakeisilla kappaleillaan kaikkien suomalaisten sydämiin. Hän oli mestarillinen riimittelijä, yhteiskuntakriitikko ja inhimillisyyden puolesta puhuja. Hänen lauluissaan on myös paljon huumoria ja ne kertovat usein rakkaudesta.
Juicea esittää upea artisti ja muusikko Matti Mikkonen alias Matthau Mikojan, manserockari jo toisessa sukupolvessa. Mikkonen on Popedan alkuperäiskitaristin Arwo Mikkosen poika, joten musiikki miehellä on ollut verissä aina. Hän on luonut kansainvälistäkin uraa mm. Bloodpit-yhtyeen keulakuvana sekä omalla soolobändillään Matthau Mikojan Band. Viime vuodet hän on keskittynyt soolokeikkojen ohella musiikkiteatteriin, ja saatatkin muistaa hänet Sammy Babitzinin roolista supersuositusta Kirka-musikaalistamme.
Juice oli kotoisin Juankoskelta pieneltä teollisuuspaikkakunnalta Pohjois-Savosta. Juicen perheessä oli viisi lasta, joista kolme kuoli nuorena. Hänen vaneritehtaalla työskennellyt isänsä kuoli poikansa ollessa vain 11-vuotias. Vaikeassa tilanteessa Juhani joutui jo nuorena ottamaan paljon vastuuta perheestään. Hänen vahvatahtoinen äitinsä säilyi tärkeänä henkilönä läpi hänen elämänsä.
Juankoskelta Juice lähti Tampereen Kieli-instituuttiin opiskelemaan. Opiskelupiireissä hän tapasi Mikko Alatalon ja Harri Rinteen, ja heidän ystävyytensä tuli pian muuttamaan koko suomalaista musiikkimaailmaa. Ystävykset perustivat legendaarisen Coitus Int – yhtyeen, joka sai nopeasti jalansijaa opiskelijapiireissä.
Juice oli ahkera säveltäjä ja sanoittaja, ja jo 25-vuotiaana hän lukeutui tunnetuimpiin suomalaisiin rock-laulajiin. Juicen yhtyeet vaihtuivat usein vuosien saatossa, mutta tunnetuimpina voidaan pitää Juice Leskinen Slamia ja Juice Leskinen Grand Slamia.
Juice oli itsetietoinen, rakastettava ja samalla vaikea taiteilijapersoona, joka eli boheemia taiteilijaelämää. Hänen elämäänsä kuuluivat monet syvät rakkaudet, niiden päättymiset ja runsas alkoholinkäyttö. Juicen sanotaankin eläneen vahvasti rakkaudesta.
Musikaalissa tehdään huikea aikamatka Juicen ja hänen ystäviensä maailmaan. Juicen suurimpien klassikoiden lisäksi kuulemme Mikko Alatalon tuotantoa, Manserockin parhaita paloja, unohtamatta Tuuliajolla risteilyn hulvattomia yhtyeitä. Musikaalissa kuullaan mm. kappaleet: Viidestoista yö, Syksyn Sävel, Marilyn, Mä maalaispoika oon, Hän hymyilee kuin lapsi, Kaksoiselämää, Musta aurinko nousee, Aamu alkaa A:lla, ja monia muita.
Tervetuloa nauttimaan, pöytä on katettu suomalaisen rockin parhailla antimilla!