JOUTSENLAULU
Musikaali Ollista, Jussista ja Yöstä
Yö-yhtyeen tarina alkoi, kun Olli Lindholm ihastui Jussi Hakulisen omintakeiseen musiikkiin, ja heidän ystävyytensä synnytti legendaarisen yhtyeen Porissa vuonna 1981.
Pian perustamisen jälkeen yhtye voitti rockin SM-kisojen Porin karsinnat ja sijoittui valtakunnallisessa kilpailussa kolmanneksi. Bändi kohosi Suomen suosituimpien yhtyeiden joukkoon vuonna 1983 Jussi Hakulisen tekemillä kappaleilla Likaiset legendat ja Särkynyt enkeli.
Olli Lindholm arvosti erityisen paljon Jussi Hakulista muusikkona ja säveltäjänä. Hakulinen on luonut useita suomalaisia klassikkokappaleita kuten Joutsenlaulu, Rakkaus on lumivalkoinen, Kiitos ja kunnia, Hän tanssii kanssa enkeleiden ja monia muita. Musikaalin kappaleet ovatkin juuri Jussi Hakulisen säveltämiä.
Yhtyeellä on takanaan useita menestyslevyjä, ja se on kiertänyt vuosikymmeniä kaikkialla Suomessa. Ollin ja Jussin vaiheet sisältävät paljon onnea ja menestymisen hetkiä, mutta myös pettymyksiä ja surua. Ollin ja Jussin yhtye kuuluu pitkäaikaisimpiin ja rakastetuimpiin rock-yhtyeisiin Suomessa.
Talvella 2022 sovimme Jussi Hakulisen kanssa Joutsenlaulu-musikaalin tekemisestä. Päätettiin käyttää juuri hänen tuotantoaan. Jussi oli todella innoissaan musikaalin syntymisestä ja oli sen hengessä mukana. Olemme äärimmäisen surullisia hänen äkillisestä menehtymisestään. Musikaali on kunnianosoitus hänen ja Olli Lindholmin mittavalle elämäntyölle, joka on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen suomalaisten sydämiin.
Ollia esittää upea artisti ja muusikko Matti Mikkonen alias Matthau Mikojan, manserokkari jo toisessa sukupolvessa. Mikkonen on Popedan alkuperäiskitaristin Arwo Mikkosen poika, joten musiikki miehellä on ollut verissä aina. Hän on luonut kansainvälistäkin uraa mm. Bloodpit-yhtyeen keulakuvana sekä omalla soolobändillään Matthau Mikojan Band. Viime vuodet hän on keskittynyt soolokeikkojen ohella musiikkiteatteriin, ja saatatkin muistaa hänet Juicen roolista supersuositusta Viidestoista Yö-musikaalista.
Jussi Hakulista esittää kultakurkku Erik Kraemer, joka on tunnettu useista musikaaleista ja soolourastaan heavylaulajana. Sieravuoren Kesäteatterissa Erik on esiintynyt mm. Baddingin ja Mikko Alatalon rooleissa.
Tervetuloa nauttimaan kesästä ja Sieravuoren Kesäteatterista! Muista tehdä pöytävaraus ajoissa mikäli haluat ruokailla ennen tai jälkeen näytöksen. Katsomossa A – oikeudet.