Autiotalo – musikaali Dingo – yhtyeestä kesäteatterin ohjelmaan

Sieravuoren Kesäteatteri ja Suomen Musiikkiteatteri yhdessä esittävät kesällä 2024 Sieravuoren idyllisellä aitanpihalla Autiotalo – musikaalin! Autiotalo-musikaali kertoo Dingo-yhtyeen ja sen keulakuvan Neumannin uskomattoman tarinan. Musikaali kertoo 80-luvun rock-ilmiöstä Suomessa, jolloin Dingo aiheutti maanlaajuisen rockhysterian. Dingo rikkoi vuosien 1984-1986 aikana kaikki siihen asti tehdyt levy-ja konserttimyyntien ennätykset Suomessa. Tarina alkaa, kun Pertti Nieminen niminen nuorukainen lähtee…

Lue lisää

Joutsenlaulu – musikaali Ollista, Jussista ja Yöstä Sieravuoren Kesäteatteriin

JOUTSENLAULU Musikaali Ollista, Jussista ja Yöstä   Yö-yhtyeen tarina alkoi, kun Olli Lindholm ihastui Jussi Hakulisen omintakeiseen musiikkiin, ja heidän ystävyytensä synnytti legendaarisen yhtyeen Porissa vuonna 1981. Pian perustamisen jälkeen yhtye voitti rockin SM-kisojen Porin karsinnat ja sijoittui valtakunnallisessa kilpailussa kolmanneksi. Bändi kohosi Suomen suosituimpien yhtyeiden joukkoon vuonna 1983 Jussi Hakulisen tekemillä kappaleilla Likaiset legendat…

Lue lisää

Muutoksia Sierafestiin

SIERAFEST AITANPIHA ke 13.7.2022 Sierafest joutuu tuotannollisista (lavakoon muuttuminen pienemmäksi) syistä vaihtamaan osan aiemmin ilmoitetuista artisteista. Tapahtuma on ennakkotiedoista poiketen Aitanpihalla, ei Rantaniityllä. Mukana mm.: MATTI JA TEPPO, OLLI HALONEN, FRANS HARJU JA KAKKUPOJAT. Liput ennakkoon 35€ ja portilla 39€. Alkuperäisen ennakkolipun ostaneet saavat erotuksen portilla, tai voivat halutessaan perua tilauksen Livetossa.

Lue lisää

Black Friday – tarjoukset voimassa su 28.11. asti

Sieravuoren Black Friday – tarjoukset nyt Sieravuoren Holvi – kaupassa: https://holvi.com/shop/K7rkdR/section/black-friday-2021/ Kausipaikka 2022 399,00 Kausipaikka Loponen 550,00 Ekomökki koko kesäksi 1500,00 Huvila viikoksi 499,00 Huvila viikonlopuksi 349,00 Tarjoukset voimassa su 28.11.asti tai niin kauan kuin tuotteita riittää. Lisätiedot: 040-8231245.

Lue lisää

Ravintola on auki

Olemme avoinna nyt Vappuna pe-la: 12-23 (keittiö ja noutopalvelu klo 22) ja su: 12-17 Tilaa maukkaat sushit, burgerit ja pizzat noutona, tai nauti ravintolassa osoitteesta https://www.sierasushi.fi

Lue lisää

Suomen Suurin Lastenfestivaali su 5.7.

Suomen Suurin Lastenfestivaali su 5.7. tuo Sieravuoreen koko perheen suosikit! Ison festivaalilavan ottavat haltuun Eino ja Aapeli, Hevisaurus, Kikattava Kakkiainen ja Citykani. Liput 29,50 tai 89,50 4-h perhelippu. Alle 3-vuotiaat ilmaiseksi. Paikalla myös paljon muuta, mm: Tivoli, poniratsastusta, Sup – lautailua. Alue avoinna klo 12-17 , tervetuloa viettämään ikimuistoista kesäpäivää Sieravuoreen!

Lue lisää

Majoitukset myynnissä kesän tapahtumiin

TÄMÄ KESÄ MÖKKEILLÄÄN

Sieravuoren Kesä 2020 on tapahtumia täynnä, mm. seuraavat on jo varmistuneet:Juhannus 18.-20.6., Beachfutis 26-27.6., SUPMasters 3.-4.7., 2-päiväiseksi kasvava SIERAFEST 8.-9.7., kokonaan uusi Metallivuori 10.-11.7., ja vuoden tauon jälkeen palaava Runofestivaali 31.7.-2.8. jne. Ellei telttailu ole sinun juttusi, kannattaa varata majoitus ajoissa osoitteesta:   https://sieravuori.johku.com/fi_FI/search/

Lue lisää