Lomakeskus Sieravuori Oy noudattaa majoituksen välittämisessä seuraavia ehtoja. Ehdot tulevat kumpaakin osapuolta sitoviksi, kun asiakas on suorittanut sopimusehdoissa mainitun ennakkomaksun. Ehdot ovat voimassa toistaiseksi, oikeudet muutoksiin pidätetään.
Varaus vahvistuu, kun asiakas on maksanut ennakkomaksun (25% majoitushinnasta). Ellei asiakas maksa ennakkomaksusuoritusta eräpäivään mennessä, voi Lomakeskus Sieravuori Oy yksipuolisesti perua varauksen ja palauttaa kohteen myyntiin. Ennakkolasku lähetetään noin kolmen päivän kuluessa varauksesta. Loppusuoritus majoituksen hinnasta peritään laskulla, jonka eräpäivä on kolme viikkoa ennen asiakkaan majoituksen alkamista. 21 päivää tai myöhemmin varattu majoitus laskutetaan kerralla ilman ennakkomaksuja.
Peruutus on aina tehtävä kirjallisesti (esim. sähköposti). Peruutus katsotaan tapahtuneeksi sillä hetkellä, jolloin tieto peruutuksesta on tullut Lomakeskus Sieravuoreen. Varauksen peruuttamisesta peritään aina siihen mennessä maksettu 25% ennakkomaksu.
Lomakeskus Sieravuorella on oikeus saada korvausta sovitusta hinnasta seuraavasti:
Sairaustapauksissa maksua ei peritä. Asia on todistettava lääkärintodistuksella. Peruutukset on ilmoitettava viipymättä.
Kaikki lomakohteen varustukseen ja kuntoon liittyvät huomautukset tulee osoittaa välittömästi loma-asunnon huoltajalle, jolloin ne voidaan mahdollisuuksien mukaan korjata tai kompensoida. Jos haittatekijää ei voida heti kompensoida, on asiasta tehtävä välitön kirjallinen reklamaatio vastaanottoon. Jälkikäteen tehtyjä valituksia ei huomioida. Samoin asiakas on velvollinen ilmoittamaan välittömästi ja korvaamaan lomakohteelle ja sen irtaimistolle aiheuttamansa vahingot. Ilmoittamattomat vauriot laskutetaan todellisten kulujen mukaan jälkikäteen: VARAAJA ON TÄYSIMÄÄRÄISESSÄ VASTUUSSA LOMA-ASUNNON KUNNOSSA PYSYMISESTÄ MAJOITUSVARAUKSENSA AIKANA.
Loma-asunnon suurin sallittu henkilömäärä on sama kuin asunnon vuoteiden ja lisävuoteiden määrä. Henkilömäärä on ilmoitettava varausta tehtäessä, eikä sitä saa ylittää. Ylimääräisistä henkilöistä peritään 60 €/hlö/vrk lisämaksu käteisenä.
Tupakointi on sallittu vain loma-asuntojen ulkopuolella siihen varatulla paikalla. Luvattomasta sisällä tupakoinnista veloitetaan 500 € tuuletusmaksu.
Vaikka loppusiivous olisikin tilattu tai sisältyy joidenkin kohteiden hintaan, edellytetään kohteen olevan normaalin asumisen jäljiltä, eli huonekalut ja muut varusteet paikoillaan ja ehjinä, roskat vietynä ja mahdolliset eritteet yms. poistettuna. Mikäli varauksen päättyessä loma-asunnon siisteys ei vastaa edellä esitettyä ja huoltaja joutuu huolehtimaan siitä ennen seuraavan asiakkaan saapumista, veloitetaan siivoukseen käytetty aika jälkikäteen ( 50 € /tunti).
Lomakohde on asiakkaan käytettävissä tulopäivästä klo 15.00 lähtöpäivään klo 12.00, loma-asunnon avain annetaan Lomakeskus Sieravuoren vastaanotosta , ellei toisin sovita. Asiakkaalla on käytössään lomakohteessa 1 avain, joka palautetaan lähtiessä lomakeskuksen vastaanottoon. Kohteen varaaja on varausjakson aikana vastuussa avaimesta. Kadonneesta avaimesta peritään lukon vaihtamisesta aiheutuneet todelliset kustannukset.
Ekomökeistä peritään lomakeskukseen saapuessa 20 € takuumaksu, joka palautetaan kun avain tuodaan takaisin vastaanottoon.
Majoituskohde on asiakkaan käytettävissä tulopäivästä klo 15.00 lähtöpäivään klo 12.00
Yli viikon pituiset varukset alkavat aina maanantaisin.
Arkipäivinä majoitus on edullisempaa kuin viikonloppuisin.
Suuria asuntovaunuja sekä mökkejä kuten Kajo 1, Kajo 2, Helmi ja Päärakennus ei vuokrata ainoastaan yhdeksi viikonloppuvuorokaudeksi vaan koko viikonlopuksi.
Juhannuksena korotetut hinnat sekä lisäksi aluemaksu.
Ekomökeistä peritään lomakeskukseen saapuessa 20 € takuumaksu, joka palautetaan kun avain tuodaan takaisin vastaanottoon.